Lauantaina heräsin vähän aiemmin kuin olin suunnitellut. Tarkoitus oli myös ottaa nokoset hyvissä ajoin ennen lähtöä, mutta sepä ei onnistunut. Sen sijaan katselin puolisoni kanssa elokuvan Damnation Alley (tykkäämme katsella huonoiksi luokiteltuja sci-fielokuvia), jonka jälkeen pelasimme lähtöön asti Mass Effect 2:sta.
Kotoa läksimme Lahtea kohti aamulla klo 3. Sateinen, sumuinen ja liukas keli ei onneksi vaikuttanut matka-aikaan, ja olimme Lahden uudella matkakeskuksella vähän neljän jälkeen, jossa tapasin kouluttajan ja nuorisopuolen opiskelijan. Kaikki olimme vähän väsyneitä.
Bussimatka lentokentälle meni rattoisasti, vielä siinä puoli viiden ja puoli kuuden välillä ei ollut niin hirvittävän väsy.
Ensimmäinen "jännä" kohta oli mennä seuraavista turvaporteista koneemme lähtöportille; väsymyksen piikkiin laitettakoon se, että lattiassa oleva "Seiso tässä" -lätkä jäi huomaamatta ja kasvot tunnistava kamera lähetti minut neljästi yrittämään uudestaan.
Koneeseen pääsyä odoteltiin tovi, ja kun viimein kyytiin päästiin, selvisi, että istumme heti siipien takaosan kohdalla ja vielä penkkijonon perimmäisillä paikoilla. Olin itse liki polvet suussa koko matkan.
Saavuimme Heathrow'n kentälle, mutta koneelle tarkoitetulla portilla oli toinen kone, joka lähti ja palasi hetken kuluttua takaisin. Meidän kone parkkeerattiin muualle ja matkustajat kuljetettiin bussilla terminaalille. Ei ollut eka, eikä varmasti viimeinenkään kerta.
Terminaalilta käveltiin ensin hakemaan laukut ja siitä sitten metrolle. Pientä edestakaisin ravaamista jouduttiin tekemään, sillä ennakkoon ostettuja lippuja ei voinut lunastaa Piccadilly Linen terminaalista, vaan ne oli haettava Heathrow Expressiltä, jonka ovelasti ohitimme ekalla kerralla. Onneksi paikalla on ystävällistä ja avuliasta henkilökuntaa, joka osaa auttaa. Suunnilleen sai vielä selkoakin nopeasta Lontoon murteesta.
Liput saatiin, meidät neuvottiin Piccadilly Linen kakkoslaiturille, jonne juuri samalla hetkellä saapui metro. Sitten istuskeltiin liki tunti, katseltiin maisemia ja seurailtiin vaunuun saapuvaa ja lähtevää väkeä. Lontoon keskustassa sitten oltiinkin maan alla, joten ainoat nähtävyydet oli Piccadilly Circuksen värikäs asema. Oma päätepysäkkimme oli King's Crossin asema, josta etsimme rautatieaseman. Kävin hakemassa meille vähän välipalaa läheisestä kahvilasta, jossa oli kivan halpoja wrappeja. Olin huojentunut, että pääsimme lentokentältä pois, sillä siellä kaikki on huomattavasti kalliimpaa.
Juna King's Lynniin lähti laiturilta 11. Ensimmäinen pysäkki oli vasta Cambridgessä.
Junamatka tuntui pitkältä, mutta maisemia oli mukava katsella.
Loppumatkasta meinasin taas nukahtaa, joten oli helpottavaa päästä King's Lynnin asemalle, jossa meitä ilmeisesti oli taksin tarkoitus odottaa. Semmoista ei näkynyt, joten pyysimme ensimmäistä taksia jonossa viemään meidät opiskelijat isäntäperheen osoitteeseen.
Meitä oli vastassa erittäin ystävällinen ja iloinen nainen, joka on yhteistyökoululla opettajana. Saimme omat huoneet asunnon kakkoskerroksesta, jossa meillä on myös oma kylpyhuone. Viimein saatiin myös langaton nettiyhteys, jotta saatoimme olla kotiin yhteydessä ja kertoa viimein, että pääsimme turvallisesti perille.
Minä toivoin mahdollisuutta ottaa nokoset, ja sovimme että söisimme päivällistä yhdessä illalla kuuden ja seitsemän välillä.
Kun olin kertonut kotiväelle olevani vielä ehjin nahoin, sammuin kuin saunalyhty ja nukuin melkein kuuteen asti.
Uskaltauduimme alakertaan nuorisopuolen opiskelijan kanssa, ja tapasimme perheen isän ja tyttären. Juttelimme pitkän tovin, vastailimme kysymyksiin (ja sain kuulla, että puhun kuulemma erittäin sujuvaa ja rentoa englantia).
Oli mukavaa syödä perheen kanssa, juttua ja naurua piisasi, vaikka tilanne olikin meille suomalaisille vielä uusi.
Taisimme istua päivällispöydässä puolitoista tuntia. Meiltä kyseltiin mm. mitä normaalisti syömme aamiaiseksi. Samalla muistin kysäistä pyykin pesusta, ei tarvitse etsiä laundrettea.
Ennen nukkumaanmenoa juttelimme nuorisopuolen opiskelijan kanssa pitkän tovin huoneessani. Tilanne on vielä meille molemmille uusi ja menee vähän aikaa tottua siihen, että muut puhuvat englantia ja että itse saa vähän paremmin kiinni ääntämisestä ja kuullun ymmärtämisestä.
Mutta nyt varmasti on aika yrittää taas nukkua. Kello tulee 23 brittien aikaa, ja herätys 06. Ihan innolla tässä jo odottaa mitä tuleman pitää!
Nighty night!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti