Valmistelujen loppuunvientiä

Eilen oltiin viimeiset lähiopetuksen tunnit koululla, ja kieltämättä jäi vähän haikeat tunnelmat, ainakin itselleni, sillä näiden ihmisten kanssa on nyt vähän päälle vuosi opiskeltu yhdessä, ja tästä eteenpäin jokainen jatkaa työssäoppimisen parissa aina valmistumiseen saakka. Emme siis tule näkemään toisiamme ennen kuin maaliskuussa Gastromessujen ja työssäoppimisen palautteiden annon yhteydessä, ja sen jälkeen juuri ennen kesälomaa.

Tänään piti hoitaa vielä muutama tärkeä juttu ennen matkaa. Olin sopinut käyväni tekemässä vaihtarijakson jälkeisen työssäoppimisjakson sopimukset keskustassa, joten aamupäivästä hyppäsin 10:35 bussiin ja etsin tieni erääseen lounaspaikkaan, jonka pomon kanssa teimme sopimukset ihan toisessa paikassa sijaitsevaan kahvilaan, jossa tulen suorittamaan kahvilapalvelujen näyttötutkinnon, jahka vaihtarijaksolta palaan takaisin kotiin.

Olin tarkistanut Kouvolan kaupungin nettisivuilta bussiaikataulut, ja tähtäsin bussivuoroon, jonka oli tarkoitus lähteä 11:40. Siksipä päätin vähän harhailla ympäri keskustaa, sillä aikaa vuoron lähtöön oli puolisen tuntia.

Vaikka kutsuvatkin Kouvolaa Betonihelvetiksi, mitä en tietenkään kiistä, on se silti mulle aika rakas paikka; ensimmäinen kaupunki, joka on oikeasti tuntunut kodilta ja jonne on ollut mukava tulla takaisin matkoilta. Olen Kouvolassa asunut kohta kuusi vuotta.

Siinä itsekseni kävellessä satuin huomaamaan, että käyttämäni linjan bussi ajoi ohi. Olin pysäkin lähellä, joten menin tarkistamaan aikataulua, joka osasi kertoa, että klo 11:40 sijaan auto lähtikin jo 11:25, ja seuraava tulisi vasta 12:25. Manasin itsekseni kaupungin nettisivujen ylläpidon ja aikataulutietojen ilmoittajan kävellessäni seuraavaan määränpäähäni.

Tapasin KV-kouluttajani, jolla oli paksu nivaska papereita, jotka tarvitsee ottaa mukaan reissuun. Oli europassia, viikkopäiväkirjaa, suosituspapereita ja arviointilomakkeita. Samalla sain tietää, että mitä tapahtuu maanantaiaamuna ja mihin aikaan on oltava yhteistyökoululla. Enää siis oli käytävä viimeisessä englannin preppauksessa, ja homma olisi enää pakkaamista ja lähtöä vajaa.
Kerkesin vielä 12:25 bussiin ja kotiin aloittelemaan valmisteluja, joihin sisältyi mm. pyykinpesua, mukaan otettavien vaatteiden ja muiden tärkeiden tavaroiden listaamista ja tarkastamista, sekä palautteenanto Kouvolan kaupungin nettisivuista. Lykästi, että sivusto kerää juuri nyt palautetta kyselyn avulla.

Myöhästyin preppaustunnilta, pääasiassa siksi että muistin sen alkamisajan ihan päin honkia. Muut olivat taas ehtineet jo aloittaa, ja minut tuupattiin yhteen kolmen hengen ryhmään neljänneksi. Mitään tietynlaista aihetta ei tällä kertaa ollut, vaan ohje oli, että keskustelkaa englanniksi mistä ruuista pidätte. Kun emme enää keksineet siitä mitään sanottavaa, yritimme keksiä muuta; harrastuksia, minne olemme menossa vaihtoon ja koska lähdemme, missä maissa olemme käyneet... vaihdoimme myös muutaman sanan suomeksi preppauskurssista, sillä meistä kukaan ei ollut odottanut että se olisi ihan tämmöistä.
Ensisijainen oletukseni englannin preppauksesta oli, että kävisimme läpi kullekin ammattialalle tyypillistä sanastoa ja fraaseja, valmistautuisimme ulkomailla työelämässä esiintyviin tilanteisiin. Jos osaa hoitaa tärkeitä asioita ja puhua tuntemattomille ihmisille/kysyä neuvoa kohteliaasti suomeksi, se ei ole vaikeaa englanniksi.

Onneksi omalla luokallani oli juuri viimeisten lähijaksojen aikana englantia, jossa käytiin läpi alan sanastoa ja asiakaspalvelutilanteita, ja keskustelimme joka tunnilla pelkästään englanniksi. Nautin näistä tunneista ihan valtavasti ja toivoin että tunteja olisi ollut jopa enemmän. Oli aivan ihanaa saada puhua kieltä, jota pidän toisena äidinkielenäni. Pidin myös valtavasti siitä, että opettajamme selvästi nautti keskustelemisesta kanssamme, ja että saimme jutella englanniksi tuttujen ihmisten kanssa, ilman sen ihmeempiä rajoitteita.

Preppauksessa oli aikuis- ja nuorisopuolta sekaisin, ja koin jotenkin häiritseväksi sen, että osa porukasta oli hieman levotonta. Onneksi nyt parina kertana ryhmäkeskusteluissa oli edes toinen aikuispuolen opiskelija, ettei keskustelu mennyt ihan lekkeriksi tai lakannut ihan kokonaan. Se ei kuitenkaan vastannut odotuksiani ollenkaan.
Preppauksen lopuksi kurssin vetäjä toivotti minulle hyvää matkaa, sillä olin kurssilta ainoa, jolla lähtö oli näin lähellä.

Samaan aikaan hehkutin kavereilleni puolisoni pitkään kestäneen työprojektin läpimenemisestä. Olen hänestä valtavan ylpeä, ja tiesin hänen projektissa onnistuvan, se oli varmasti kaiken sen stressaavan suunnittelun ja toteuttamisen arvoista.

Kävelin koululta kotiin hissukseen, sillä kiirettä ei enää ollut mihinkään. Valitsin "maisemareitin" ja katselin ympärilleni normaalia enemmän. Sitä halusi muistaa ne tutut rakennukset, puut ja talojen pihat, joita ei näkisi seuraavaan neljään viikkoon.

Samalla mietin, mitä kaikkea pitää vielä ehtiä ja muistaa tehdä ennen lauantain ja sunnuntain välisen yön kotoalähtöä.

Onneksi on vielä pari päivää aikaa nauttia kotona olosta. Ehdin viettämään aikaa sekä puolisoni että kissamme kanssa. On myös mukavaa, että puolisoni haluaa kuskata minut Lahteen, josta lähdemme sitten opettajan ja nuorisopuolen opiskelijan kanssa lentokentälle.
Toivon mukaan kännykkäkin ehtii vielä huollosta takaisin huomenna, muuten on vähän orpo olo, jos ei lennolle ole musiikkia kuunneltavana...